Kirjoittanut taimilau | elokuu 16, 2010

GRL SM -alkuerät Tampereella

Sunnuntai-aamuna pakkasin kisakoneen autoon ja suunnattiin nokka kohti Tampereen kauppia. Edessä oli Pasin uran toinen GRL -startti viime vuotisen loukkaantumisen jälkeen. Paikalle olikin saapunut ennätysmäärä niin kisaajia kuin yleisöäkin. Kiva oli huomata miten pienellä mainostamisella tuli suurta yleisöäkin seuraamaan kisoja!

Kisajärjestelyt olivat ihan huippuhyvät, jo ennalta oli tiedossa lähtölistat, kellonajat, manttelit ja lähtökopit. Näillä järjestelyillä olo kisapaikalla oli mukavaa ja lähdöt etenivät joutuisasti. Olen muutenkin todella tyytyväinen GRL:n meininkiin, siellähän koirat juoksevat vain ja ainoastaan yhden lähdön per päivä eli koirat eivät rasitu ylenmäärin eivätkä kisat veny turhan pitkään. Lisäksi palkinnot jaetaan heti jokaisen lähdön jälkeen joten loppuun ajoitettu erillinen palkintojenjako ei sekään venytä päivää.

Pasin lähtö oli numero kymmenen, lähtökoppi oli ykkönen ja manttelikin siis näin ollen ykkönen ;-) Pasi sai mielestäni melko hyvän lähdön ja ampaisi heti kärkeen liki kiskoa. Jykä ja Icepower olivat haastavimmat kilpakumppanit ja melko kylkimyyryä meni tämä kolmikko melkein maaliin asti. Pasilla kuitenkin tällä kertaa kunto oli kovin ja Pasi nappasikin ykköspaikan viikon päästä käytävään finaaliin!!! Olin ihan hurjan tyytyväinen pojan suoritukseen joka oli tasan 23 sekuntia ja matkana oli siis 350 m. Jännä finaali on tiedossa viikon päästä :-)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.