Kääk kun nää päivät menee niin nopeasti ettei meinaa perässä pysyä. Vähän kuulumispäivityksiä seuraapi tässä:
22.8. juostiin Tampereen kaupissa GRL:n SM finaali johon Pasi lähti niukkaakin niukemmalta ykkössijalta hienosti onnistuneen alkueräjuoksun johdosta. Finaalia varten tsempattiin, venyteltiin ja hierottiin lihaksia eli tehtiin kaikki voitava parhaan mahdollisen vauhdin ja vetreyden saavuttamiseksi. Voi veljet että mua taas jännitti. Koirat koppeihin, kopin ovet kiinni ja viehe liikkeelle. Veräjä auki ja kaikki kuusi finalistia kuin tykin suusta vieheen perään. Pasilla hyvä lähtö mutta Jykellä vieläkin räjähtävämpi ja edellisvuoden mestari kiihdytti samantien kärkeen. Pasin heikko puoli on aina ollut kaarrejuoksu sekä sisältä ohitus ja poika nuorina päivinään tekikin monen monituiset hienot kiritykset kärkeen ulkorataa pitkin. Kovaa vääntöä käytiin ja maaliin tulojärjestys oli Jykke, Iippe ja Pasi. Hienosti pokkasi Pasi siis SM pronssia!!! Koko sydämelläni toivoin Pasille sitä uran huipennusta eli kirkkainta mitalia mutta kyllä se vaan nopein koira voitti. Iippe-Icepower rynni hopealle nuoruuden innolla sekä mahtavilla lihaksillaan ja suurella massallaan. On siinä upea tiikeripaita! Kaiken kaikkiaan kisapäivä oli huippuhauska Antero Mertarannan selostuksin höystettynä.
28.8. järjesti Sökövintin väki näytteenotto ja tutkimustilaisuuden tuomarinkartanolla. Nämä ovat tosi hienoja ja kullanarvoisia juttuja, kiitokset Marjaana vielä tästä vaivannäöstä! Pasilta otettiin bully-testi, joka lähetettiin jenkkeihin tutkittavaksi. Tulokset tulevat varmaan parin kuukauden sisään.
5.9. juostiin Turun Metsämäen greyhoundstadionilla GRL:n kisat joissa Pasi otti osaa Nopuri-cup –osakilpailuun. Pasi oli lähdössään kolmas ajalla 21:64 (325 m). Nuoret pojat pistivät Pasin silmät täyteen hiekkaa mutta hienosti taisteltiin loppuun saakka ja aikakin oikein hyvä. Pasi nappasi tästä kaksi pistettä jolla päästiin kolmen viikon päästä juostavaan finaaliin.


