Turo faq

Mirondan Durante

Ihastuin italiaanoihin ikihyväksi eräänä myöhäisenä syysiltana kun mieheni kantoi sylissään minulle ystävänsä pikkuruisen italiaanotytön. Olin laittamassa perheelle päivällistä ja yhtäkkiä pelästyin ihan suunnattomasti pientä rotan näköistä otusta joka ilmestyi viereeni. Taisinpa jopa kiljaista, niin kovasti pelästyin että minkä ihmeen otuksen mieheni on pihalta löytänyt?? Taisi ukko-kulta katua myöhemmin tekostaan sillä siitä lähtien on sydän pamppaillut näille onnettoman kokoisille ja vapiseville minivinttikoirille, jotka tuntuvat oleva heiveröistäkin heiveröisempiä ja maailman riskialtteimpia mutta samalla jotenkin elämää suurempia pikkupakkauksia jotka eivät voisi rakastaa tätä maailmaa enää enempää! 

Kohtasipa siis meidän perhettämme tapahtuma nimeltä Turo syyskuun 13. päivä vuonna 2008. Tämä pikimusta lakutoukka oli syntynyt 7 viikkoa aikaisemmin juoksua rakastavien vanhempien rakkauden hedelmänä. Elämä sen jälkeen ei ollut enää entisensä vaan Turo täydensi perhettämme ihanalla luonteellaan ja otti kaikki heti omikseen. Voiko sitä enempää toivoa!

 

Syntynyt 26.7.2008

Isä: FIN MVA Tarumetsän Sydänyön Ritari “Nälkä”

Emä: RUS MVA RUS JMVA Mirondan Carissima “Sima”

Turo Kennelliitossa

Jätä vastaus

Sinun kommenttisi: