Kirjoittanut taimilau | 10 maaliskuun, 2014

Ansun treeni 8.3. – Heräämisiä :)

On kyllä pakko sanoa että pidän todella Ansun tyylistä kouluttaa! Minulla on aina hänen treenien jälkeen niin hyvä fiilis. Sain jälleen kerran vastaukset ja varmistuksen jo pitkään mielessäni pyörineisiin kysymyksiin ja nyt on treenaamiseen taas uutta intoa. Ja erityisesti tiedän nyt miten edetä.

Meillä koko koulutuksen yksilöaika meni seuruun ruotimiseen. Kerroin mitä edellisen koulutuskerran jälkeen on tapahtunut  ja tilanne missä ollaan nyt. Pitkäänhän tuntui siltä että Maisan seuruu on mennyt eteenpäin, paikka vahvistunut, koira hoksannut ja erityisesti kontaktin pito parantunut. Nyt kuitenkin viime viikkoina on tullut rutkasti takapakkia ja kontakti on heikentynyt häiriöiden seurauksena melkoisesti.

Tätä nyt sitten purettiin auki lauantain koulutuksessa ja ensimmäistä kertaa joku sanoi minulle ääneen sen mitä olen jo pitkään itsekin miettinyt: Maisa ei ole sellainen koira joka haluaisi tai edes välttämättä pystyisi pitämään katsekontaktia minuun koko ajan. Se on rakenteeltaan ja liikkumistyyliltään sellainen, että en todennäköisesti koskaan tule saamaan sen kuonoa kohti taivasta seuraamisessa. Haaa, no kidding!? Mä koin sellaisen ahaa-elämyksen että oksat pois. Ansu siis kehotti minua miettimään, että haluanko sitä ylipäätään vai riittääkö se, että koira tekee töitä (=seuraa) ilman pää väärällään kulkemista? Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että Maisa seuruussa kääntää päätä minua kohti (oikealle) muttei katso suoraan silmiin. Kun se katsoo minua ylös silmiin, se myös edistää. Ja kun nostan itse katsetta ylös eteenpäin, koira todennäköisesti alkaa edistää aina vain enemmän. Ja jos haluaisin tätä silmäkontaktiseuraamista, joutuisin rakentamaan seuruun kokonaan alusta kolmannen kerran ja onnistuminen ei silloinkaan olisi varmaa. Ja todennäköisesti tulisi tuo vahva edistäminen.

Noh, koska väitän tuntevani koirani jo melko hyvin, en siis todellakaan ole valmis yrittämään tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa, aika selvä asia.

Nyt siis jonkinlainen taakka putosi harteiltani, koska kukaan ei ole minulle koskaan sanonut että seuruussa koiran ei välttämättä tarvitse tillittää ohjaajaa silmiin, eihän se käytännössä ole edes mahdollista jos ajatellaan että ohjaajan pitäisi liikkuessa katsoa eteenpäin ;-D

Tulimme siis siihen lopputulokseen että tästä eteenpäin keskityn siihen että Maisa seuraa eli tekee töitä ja heti kun se lopettaa, huomautan ja pysähdyn. Toisin sanoen kun Maisa kääntää päätä muualle tai alkaa kävelemään vain mukana eteenpäin katsoen, puutun asiaan. Ja tätä tehdään paljon ja usein, lyhyitä pätkiä. Kun koira seuraa pidempään ja varmemmin, aletaan ottaa mukaan ulkopuolista häiriötä. Tässä sitten apuohjaajat astuvat mukaan kuvioon lentävien lelujen, äänien, liikkeiden ja muun vastaavan häiriön muodossa. Jos nyt alan ottaa ulkopuolista häiriötä mukaan, menee koira vain enemmän hämilleen koska olen antanut sille liian ristiriitaisia ohjeita. Ristiriita syntyy siitä että olen vaatinut katsekontaktia mutta sallinut myös hetkittäisen ”silmäkulmasta” katsomisen. Nyt jatkossa tuo silmäkulmasta kontaktin pitäminen on siis sallittua, se on Maisalle myös selkeästi mieluisampaa.

Olen myös sortunut seuruuttamisessa turhaan ”seuraa” käskyn hokemiseen eli se pitää jättää pois, pysähtyä ensin, muistuttaa koiraa ja sitten lähteä uudelleen liikkeelle 🙂

Luulen että näillä eväillä voidaan päästä etenemään, olo on niin helpottunut! Ainakin sain uutta toivoa kun olo on taas viime aikoina ollut melko toivoton.

Seuruun lisäksi juteltiin tuosta häiriöherkkyydestä ja paineistumisesta. Ansun ohje oli aikalailla sama kuin Jessican, eli että ei pidä antaa koiran saada tahtoaan läpi, vaan vaatia se tekemään liike vaikka sitten vähän helpotettuna ja runsaammin palkattuna. Jos koira heittäytyy hiekkasäkiksi, asetetaan se määrätietoisesti käsin oikeaan asentoon jos ei muu auta. Tämä siis lempeästi ja määrätietoisesti, ei perkelettä tai saatanaa huutaen ja niskasta roikottaen. Näin koiralle ei jää tilanteesta pahaa mieltä vaan ymmärrys siitä että tietty käytös on epätoivottua eikä sillä pääse luistamaan tilanteesta. Ja toki sitten kun onnistuminen tulee, palkataan runsaasti.

Maisa on siis alkanut nyt viime aikoina paineistua myös paikallaolossa ja yrittää välillä ennen aikaisesti valahtaa makuulle perusasennosta. Paikallamakuussa se myös liimautuu maahan niin tiukasti että se ei välttämättä nouse ekalla käskyllä perusasentoon. Tässä on otettava käyttöön herättely esim. suhisemalla tai maata kevyesti potkimalla tmv. millä koira nostaa pään maasta ja ”herää”. Silloin Maisa nousee kyllä hyvin.

Viime viikolla postilaatikkoon kolahti myös Toko-Häirikkö, jee 😀

Kuva


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: