Kirjoittanut taimilau | 27 kesäkuun, 2013

Kesä ja hyttyset, vai miten se nyt menikään?

Intiaanikesää vietellään ja koirat ovat veteliä kuin makaroonit. Tai ainakin kaikki muut paitsi Maisa 😉 No kyllä Maisakin väsähtää nopeammin, lepää hetken (vain hetken) ja jatkaa sitten taas puuhasteluaan.

Tässä välissä treenirintamalla onkin tapahtunut paljon. Paimennuksessa otimme aimo harppauksen eteenpäin kun toukokuun lopulla osallistuimme ruotsalaisen Frida Greissin vetämälle paimennusleirille. Täytyy sanoa että siinä on kyllä pätevä kouluttaja, homman nimi avautui minulle ihan uudella tavalla ja tuntuu siltä että pikkuhiljaa alan ymmärtää mistä on kyse. Tähän asti on jotenkin tuntunut siltä etten vain ole osannut ja tiennyt mihin suuntaan edetä tai miten toimia. Leirin aikana pääsimme lampaille yhteensä viisi kertaa ja lopputulos oli se että sain viimeisillä kerroilla aloittaa jo suuntakäskyjen treenaamisen. Maisa flanckaa hienosti vasempaan, oikea ei ole niin vahva mutta se vaatii vain enemmän treeniä. Maisa ei enää ryntäile mutta tekee hommansa hurjan intensiivisesti ja reagoi pieneenkin ääneen. Esim. suuntakäskyistä riittävät pelkät ensimmäiset tavut miltei kuiskaten. Kouluttaja piti Maisasta kovasti ja sanoi siitä tulevan vielä hyvä paimen. Toivotaan vain että meillä on mahdollisuus jatkaa tätä harrastusta niin että jonain päivänä saisimme kokeiltua perusrataa. Olisi huutava vääryys Maisaa kohtaan olla kisaamatta sen kanssa, se kun tekee työtään niin suurella sydämellä ❤

Kuva

Kuva

Tokossa olemme edenneet hitaasti mutta varmasti. 10.6 kävimme Jessican yksityisopissa saamassa vinkkejä liikkeiden treenaamiseen. Tässä yhteydessä selvisi mm. että Maisa käyttää hyvin vahvasti silmää, joka tuo omat haasteensa tekemiseen. Tämä on asia jota epäilin mutta en osannut itse havainnoida. Silmän käyttö ilmenee lähinnä lelulla palkatessa, jolloin parin toiston jälkeen Maisa painuu kumaraan, hävittää kontaktin ja alkaa kytätä palkkaa. Lelun kanssa treenatessa onkin siis oltava tosi tarkkana, se on pidettävä piilossa ja käytettävä vain satunnaisesti ja yllättäen. Toki sitten esim. hypyssä, ruudussa ja luoksetulossa on lelupalkka edelleen paras. Mutta seuraamista on nyt treenattu ainoastaan namipalkalla, samoin jääviä liikkeitä. 14.7 olen ilmoittanut meidän ensimmäisiin epävirallisiin kokeisiin, ihan hauska mennä vähän opettelemaan kisakäyttäytymistä. Minulla on siinä asiassa vielä paljon tehtävää ja opittavaa.

Agia ollaan treenattu säännöllisesti parisen kertaa viikossa ja voi se on niin hauskaa! Silmän käyttö näkyy myös tässä, Maisa tekee helposti laajoja kaaria ja kiertää esteen jos ei ole tarkkana ohjauksen kanssa. Maisa tekee myös kaiken niin sata lasissa että minulla on ollut tekemistä pysyä perässä ja ajoissa ohjauksissani. Olen saanut opetella aivan uuden ohjaustyylin. Toisaalta meillä on kyllä niin hyviä kouluttajia että luulen jo oppineeni jotain. Syksyllä meillä alkaa sitten tulevaisuuden SM-valmennusryhmän treenit 🙂

Kuva

Kuva

Pasin kanssa käydään myös treenailemassa harvakseltaan lähinnä Pasin motivaation mukaan, Pasia kun ei niin kauheasti tuo aksaaminen enää kiinnosta 😉 Toki minulla on salainen haave että voisin joskus vielä tehdä ykkösten 0-radan mutta katsotaan nyt, takkuista se vaan on. Pasi on nyt keskittynyt lähinnä elämästä nauttimiseen. Alla on kuva Juhannuksen vietosta, Pasista on nyt tullut meidän perheen nopein uimari ja se ehtii dummyille aina ensimmäisenä 🙂

Juhannus 2013 106 - Kopio

Vielä olisi Maisan kanssa frisbee-touhut jotka aktivoituvat varmasti vasta nyt enemmän kun koira on kasvanut ja kroppa valmis. Maisan kasvattaja on tulossa Puolasta vetämään frisbee-leiriä heinäkuun lopussa joten silloin saadaan sitten uusia eväitä. Nyt vaan kiekkoja hankkimaan 🙂

Lämmintä kesän jatkoa!


Jätä kommentti

Kategoriat